Vain 15 kuukauden ikäisenä Yhdysvalloista kotoisin oleva Jack Stevens, on kärsinyt elämässään enemmän kuin moni muu vuosien varrella. Pojalla on ollut huonoa onnea matkassaan, sillä hän syntyi vain puolikkaan sydämen kera. Jack kärsii ns. vasemman kammion hypoplasiasta, joka on hyvin harvinainen synnynäinen sydänvika. Pienen pojan sydämen vasen kammio ei pysty laisinkaan pumppaamaan verta.

 

lapsi-sairas-letkuissa-sketsi

Nuoresta iästään huolimatta poika on sinnitellyt jo 15 erilaista leikkausta. Jack on joutunut kestämään mm. neljä erilaista avosydänleikkausta, kärsinyt erilaisista sydänkohtauksista ja hänet on elvytetty uudelleen eloon jopa kolme kertaa!

”Hän on joutunut kokemaan niin paljon lyhyessä ajassa. Me tiesimme hänen kunnostaan jo ennen syntymää, mutta tilanne vakavoitui hänen synnyttyä, sillä jouduimme viettämään ensimmäiset viisi kuukautta hänen elämästään sairaalassa”, kertoo pienen pojan isä Chris Stevens.

Pojan isä myös muistelee, kuinka vaikeaa sairaalassa aluksi oli. Jack painoi isän mukaan vain 1,9 kiloa, joten sairaalahoidot vaikuttivat pojan vointiin hyvin heikentävästi.

lapsi-tiputus-sketsilapsi-hymyilee-sairaalan-jälkeen

Jack on kuitenkin todellinen selviytyjä. Hän selvisi jokaisesta leikkauksesta ja taisteli vastoinkäymisistä huolimatta tiensä takaisin elämään!

Jack voi tällä hetkellä hyvin, ja hänen rakkaat vanhempansa ovat saaneet pojan kotioloihin aloittamaan elämänsä. Kuitenkin pojan vanhemmat ovat huolestuneita, sillä Jack tarvitsee todennäköisesti jossain kohtaa elämässään elinsiirron.

Jack on toipunut hyvin, sillä hän on jo melkein oppinut kävelemään ja alkanut mumisemaan ensimmäistä sanaansa. Jackista on tullut internetin avulla esikuva monelle terveydenkunnostaan taistelevalle ihmiselle!

Lähde: dailymail