Päivän vitsi: Tyttäret
Perheessä oli kolme tytärtä, he olivat vielä neitsyitä. Sattui kuitenkin niin että kaikki kolme tytärtä menivät avioon lyhyen ajan sisällä. Ja koska äiti oli hieman huolissaan siitä, miten tyttärien seksielämä lähtee käyntiin, hän laittoi heidät kaikki lupaamaan että kirjoittavat muutaman sanan postikortilla miltä se avioliiton seksi on tuntunut.
Ensimmäinen tytär lähetti kortin Kreikasta pari päivää vihkimisen jälkeen. Kortissa ei lukenut muutakuin ”Nescafe”. Äiti oli hieman ihmeissään aluksi, mutta meni keittiöön ja kaivoi Nescafe purkin esiin. Siinä luki ”Hyvää viimeiseen pisaraan saakka” ja äiti helahti punaiseksi, mutta oli iloinen tyttärensä puolesta.
Toinen tytär lähetti kortin New Yorkista viikko vihkimisensä jälkeen. Kortissa luki ”Benson&Hedges”. Äiti arvasi nyt heti mennä tutkimaan miehensä savukeaskia ja siinähän luki että ”Extra Long, King Size”. Äiti oli jälleen hieman hämillään, mutta silti iloinen tyttärensä puolesta.
Kolmannen tyttären häämatka suuntautui Karibialle. Äiti odotti viikon, eikä korttia näkynyt. Toinenkin viikko meni eikä korttia vieläkään ilmaantunut.Meni kokonainen kuukausi ennenkuin kortti viimein saapui. Siihen oli kirjoitettu vapisevalla käsialalla ”British Airways”. Äiti etsi käsiinsä jostakin sunnuntain Helsingin Sanomat, käänteli sivuja ja pelkäsi pahinta kunnes viimein löysi lomamatkailmoitukset ja BA:n mainoksen. Siinä luki ”kolme kertaa päivässä, seitsemänä päivänä viikossa, kaikkiin paikkoihin”.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Hauskaa menoa, kun yövuorosta saavutaan kotiin
- Näin muurahaiskeko tekee miehistä rikkaita – menikö oikein?
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Feissarimoka: Tiina haluaa käyttää herkkää hajuaistiaan bisneksissään
- Feissarimokat: Ärsyttävää käytöstä junassa – mitä ihmettä?
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut