Tämä sivu osoittaa, miten lukihäiriöstä kärsivät näkevät tekstin, yritä lukea!

Dysleksia eli lukihäiriö on yleisin oppimisvaikeus, ja sitä esiintyy noin 3-10 prosentilla suomalaisista. Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan opetettavien taitojen oppimisen vaikeutta ja siihen kuuluvat lukemisen, kirjoittamisen sekä laskemiskyvyn häiriöt.
Lukihäiriössä lukemisessa voi esiintyä hitautta, vaikeutta ja samankaltaisten äänteiden oikeinkuuleminen voi olla vaikeaa. Kirjoittamisessa sekä lukemisessa kirjaimet ja niiden paikat voivat sekoittua ja kirjaimia tai jopa kokonaisia sanoja voi jäädä lauseista pois. Syinä olevia geenivirheitä on löydetty ainakin neljä, ja lukihäiriön vakavuutta mitataan asteikolla yhdestä neljään. On arvioitu, että noin 5-10 prosentilla maailman ihmisistä on lukihäiriö.
Ihmisten, joilla ei tätä häiriötä ole, on vaikea kuvitella, miltä dysleksia tuntuu, tai lähinnä näyttää. Vaikka sitä kuinka kuvailisi, on vaikea astua sellaisen ihmisen saappaisiin, jolla lukihäiriö on. Monet saattavat häpeillä dysleksiaansa, ja saattavat helposti vältellä tilanteita, joissa he joutuvat esimerkiksi lukemaan ääneen muiden kuullen, tai vaikka koulussa kirjoittamaan taululle. Kun ottaa huomioon, kuinka surullisen yleistä koulukiusaaminen varsinkin ala- ja yläasteella on, ei ole ihme, että lukihäiriön omaava oppilas harjoittaa lukemisessa ja kirjoittamisessa välttelykäyttäytymistä julkisissa tilanteissa.
Onneksi lukihäiriöstä sekä muistakin oppimisvaikeuksista puhutaan yhä enemmän, jottei sellaisen omaava ajattele olevansa yksin tai epänormaali. Nyt on luotu lisäksi sivusto, joka näyttää mahdollisimman realistisesti, miltä lukihäiriö näyttää. Tämä sivu osoittaa, miten lukihäiriöstä kärsivät näkevät tekstin, yritäpä itse lukea!
Sivustolle pääset klikkaamalla tästä. Ei todellakaan näytä helpolta, ei. Joten seuraavan kerran, jos turhaudut toisen ihmisen hitaudesta lukemisen tai kirjoittamisen suhteen, muista että hänellä saattaa olla siinä paljon enemmän haastetta kuin voit kuvitellakaan.
Lähteet: www.potilaanlaakarilehti.fi, wikipedia, www.theladbible.com
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liukuportaisiin piti löytää koira, jota tamperelainen ihmetteli
- Tämäkö on paras syy seurustella lyhyen naisen kanssa?
- Tämäkö on oikea ja halpa hetki hankkia pikkuveli?
- Näin täydellistä paria ei voi olla olemassakaan
- Feissarimokat: Jan kosti naapurikyttääjälle makealla tavalla – tuntui varmasti hyvältä
- Feissarimokat: Tarinoita piinaavista kerrostalokyttääjistä – voisitko asua näissä taloyhtiöissä?
- Naisjoukko todistaa naisista tärkeän asian – voi ei
- Tästä syytä barbie oli myynnissä kovaan hintaan
- Olet vanha, jos olet tehnyt tämän kaiken
- Opettajan kysymykseen on vastattava, vaikka se loukkaisi opettajaa
- Maijan isä on huumorismiehiä, jota sovelletaan myös hänen vaimoonsa
- Äiti puhelee ruokakaupassa ääneen, joka ymmärretään täysin väärin
- Liisa on koulun näsäviisain, mutta joku menee yllättäen edelle
- Mies saa ummetuslääkettä, joka osuu lähes kohdalleen
- Vaimo tekee virheen ja mies vaahtoaa koko päivän, mutta ei ole vihainen
- Vaimon kuulo olikin erittäin hyvä, mutta…
- Mies valitsee hyvän vaimon, koska vaimo on myyjätär
- Teemun lähes selväksi suunnittelema baarireissu menee yllättävällä tavalla pieleen
- Poika kertoo koulussa, miksi heillä on kotona jo kaikkea – aika ankea tilanne
- Vaimo kyselee taivaanportilla miestään, joka on saanut erikoisen lempinimen, mutta syystä