Robert Helenius tyrmätään – Katso video ottelusta Duhaupas – Helenius
Ranskalainen Johann Duhaupas tyrmäsi Robert Heleniuksen Hartwall Arenalla lauantaina 2. helmikuuta WBC-liiton titteliottelussa. Tyrmäyksen myötä Robert Helenius koki uransa ensimmäisen tappion. Helenius putosi polvilleen ensimmäisen kerran jo ottelun 4. erässä, mutta palasi pirteästi 5. erään. Viimeiseksi jääneessä 6. erässä Helenius alkoi kuitenkin jo vaikuttaa silmin nähden väsyneeltä ja ranskalainen sai iskujaan läpi entistä paremmin. Lopulta Ranskalainen tyrmäsi Heleniuksen 6. erän puolivälissä.
Seuraavalla videolla nähtävän rajun tyrmäyksen jälkeen Helenius oli pitkään hoidettavana kanveesissa, mutta pystyi lopulta nousemaan jaloilleen. Haastattelussa ottelun jälkeen Helenius pyysi anteeksi tappiotaan suomalaisyleisöltä ja vakuutti palaavansa takaisin ja voittavansa vielä Maailmanmestaruuden. Tappio vaikeuttaa kuitenkin Ahvenanmaalaisen matkaa kohti tähtäimessä ollutta Maailmanmestaruusottelua, sillä Heleniuksen ranking sijoitus kokee tyrmäyksen myötä kolauksen ja näin ura ottaa takapakkia. Vieläkö uskot Robert Heleniuksen nousuun tyrmäystappiosta huolimatta?
>>> Lyö urheiluvedot Unibetillä ja nappaa parhaat edut tästä >>>
Katso videolta kun Duhaupas tyrmää Robert Heleniuksen:
https://www.youtube.com/watch?v=GNkHolZClKM
Jaa video kavereillesi:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Feissarimokat: Täällä kasvatetaan makaroneja!
- Feissarimokat: Paula esitti naapurilleen liian henkilökohtaisen kysymyksen?
- Feissarimokat: Lapsi näki vuosien jälkeen maisemia – äiti turhaantui
- Feissarimokat: Söin makkaran – tai luulin niin
- Feissarimokat: Postilla joudutaan tekemään joskus turhaa työtä?
- Feissarimokat: Onko vuokraa maksettava joka kuukausi?
- Mies oli kännissä kuin käki – ”Kukkui kolmesti yöllä”
- Feissarimokat: Sarjojen katsominen on vaikeaa – tässä todiste
- Suomen kieltä on vaikea ymmärtää? – sitä taitavankinko?
- Feissarimokat: Katia on pihalla? – ”Miksi kysyttiin henkkareita?”
- Mies maistaa vaimon outoa keittoa – karmea loppu koitti
- Feissarimokat: Sirpoja on maailmassa vain kaksi – tässä syy
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle – tässä syy
- Vaimon piti olla mennyttä – Kustaa murjaisi siitä vitsin
- Feissarimokat: Massimuijan varallisuus puhuttaa – liian halpa kaara mielessä?
- Feissarimokat: Nainen haluaa rakkauskirjeen – ja lopulta eron
- Feissarimokat: Laivan hissi putosi – Janne kokeili painajaista uudelleen
- Feissarimokat: Katia on pihalla? – ”Miksi kysyttiin henkkareita?”