Earth Our on tänä iltana ‒ katso mielettömät kuvat pimennetyistä maamerkeistä

Earth Our on vuosittainen ilmastotapahtuma, ja sen aikana sammutetaan turhat valot ilmaston puolesta. Tämä tapahtuma on osaltaan mielenilmaus päättäjille, ja yksittäinen henkilökin voi ilmaista huolensa ympäristön puolesta osallistumalla tapahtumaan omalta osaltaan.
Suomessa Earth Our kulkee nimellä Maailman suurin kynttiläillallinen ja pääteemana on kohdistaa fokus ruoan ilmastovaikutuksiin. Yhä enemmän uutisoidaan siitä, kuinka ruoka muodostaa viidesosan ihmisen ilmastovaikutuksista, ja meidän tulisi valita lautasellemme enemmän kasviksia ja kestävästi pyydettyä kalaa lihan sijasta. Lisäksi katseet ovat kääntyneet myös kasvavaan ruokahävikkiin, ja miten sitä pystyttäisiin torjumaan ja estämään.
WWF:n järjestämä Earth Our järjestetään nyt kymmenettä kertaa. Se alkoi Australian Sydneyssä vuonna 2007 ja silloin siihen osallistui kaksi miljoonaa ihmistä. Viime vuonna valot sammutettiin yhdessä kahden miljardin ihmisen kanssa yhteensä 172 maassa ja mukaan tuli tuhansia kaupunkeja. Suomessa tämä mielenilmaus ilmaston puolesta aloitettiin vuonna 2009. Earth Our on klo 20.30‒21.30 tänä iltana ‒ katso alta mielettömät kuvat pimennetyistä maamerkeistä viime vuosilta!
Pariisin Eiffel-torni sammutettiin näin vuonna 2014. On varmasti ollut upeaa olla paikalla näkemässä kun yksi maailman tunnetuimmista nähtävyyksistä sammuttaa loistonsa!
New Yorkin Empire State Building Earth Ourin aikana myös vuonna 2014. New York on takuulla yksi maailman valaistuimmista kaupungeista, varsinkin sen kuuluisa Time Square -alue Manhattanilla, joten vaikka tästä kuuluisasta rakennuksesta valot sammutettiinkin tunniksi, eteenpäin näkyy silti.
Lontoon kuuluisa Big Ben eli parlamenttitalon kellotorni valojen sammuttamisen aikana. Thames-joki näyttäytyy vieressä mystisenä.
Egyptin Gizan pyramidien valot sammutettiin tällä tavoin vuonna 2010. Kairon eteläpuolella sijaitsevat pyramidit ovat mahtipontisia ja salaperäisen näköisiä valojenkin kanssa, mutta ilman valoja ne näyttäytyvät jopa maagisina.
Brasilian Rio de Janeiron Kristus-patsas ja itse kaupunki valojen kanssa ja ilman. Itse kaupunki kyllä tosin hehkuu valojen hohteessa, mutta patsas suorastaan katoaa kuvasta. Patsas on Rio de Janeiron ja jopa koko maan symboli, joten sen katoaminen yhtäkkiä tunnin ajaksi olisi takuulla mahtavaa nähdä paikan päällä.
Aiotko sinä osallistua tänään Earth Ouriin, maailman suurimmalle kynttiläillalliselle? Se voi olla myös hyvinkin romanttinen tapa viettää iltaa! Valot voi sammuttaa jopa koko illaksi ja keksiä vaihtoehtoista tekemistä ainaiselle TV:n tuijottamiselle ja kännykän räpläämiselle. Kannatetaan!
Lähteet: www.earthhour.fi, www.earthhour.org
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nainen löytää sohvan välistä roskan – meinaa erota ennen kuin saa tietää mikä roska oikeasti on
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Antilla on hulvaton vinkki siihen, miten voi säästää sähköä
- Feissarimokat: Miten HopLopin liukumäet pestään? Mielenkiintoinen kysymys
- Feissarimokat: Mies ei kehdannut tilata kauppatilauksessa terveyssiteitä, koska…
- Milloin pieni on parempi kuin iso? Tässä hauskoja vastauksia
- Feissarimokat: Make halusi vain ostaa kattilan ja kirjoitti koskettavan runon
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Feissarimokat: Nainen hakee huomiota nukkuvalta mieheltä – ei saa vastakaikua
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Pihi ystävä huomautti Kirsiä liian tiheistä vessakäynneistä
- Vitsi: Lahtiset menevät hammaslääkäriin, mutta kumpi onkaan potilas?
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Huijasiko tämä nainen itsensä naimisiin?
- Feissarimokat: ”Miten häät estetään?” – anopilla on ikäviä suunnitelmia
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Vaimon vitsi meni läpi tai niin hän luuli ja joutui lopulta itkemään
- Feissarimokat: Koirat otetaan mukaan kauppaan, vaikka väkisillä ja sitähän tässä ei kysytty