Vaikka erilaiset ohjelmapaketit, kuten esimerkiksi Netflix, Viaplay ja HBO, ovatkin nykyisin erittäin suosittuja, normaalin TV:n katselu on silti monen suomalaisen iltaharrastus siellä kotisohvalla. Varsinkin näin talvella paukkupakkaset tai lumisohjot eivät houkuttele iltakävelyille, ja on ihanaa klikata TV auki ja uppoutua viihteen äärelle.

Aiemmin halusimme pakopaikan tosielämästä, ja TV:n tarjonta koostui muun muassa saippuasarjoista, fantasiaelokuvista ja suosituista TV-sarjoista. Näiden sarjojen juonenkäänteitä oli hauska seurata, ja ne tarjosivat viihdettä ja draamaa, ja jotain erilaista, mitä ei oikeassa elämässä tapahdu. Saatoimme ajatella, että TV-ohjelmat ovat aina käsikirjoitettuja ja näyteltyjä, eivätkä ne perustu tosielämään.

Kunnes tosi-tv tuli kuvioihin. Tämä niin rakastettu mutta myös vihattu viihteen laji on täyttänyt TV:n tarjonnan mitä eriskummallisimmilla ja hauskemmilla tosi-tv-ohjelmilla. Tarjolla on formaatteja laidasta laitaan, ja monella ovatkin kulmakarvat kohonneet niiden katselemisen aikana. Alle keräsimme Suomen erilaisia tosi-tv-formaatteja, jottei sinulla menisi nämä kulttuurin jalokivet täysin ohi. Suomen tosi-tv ‒ katsotko? Oletko jo testannut näitä ohjelmia?

Hottikset

Tämä viime syksynä alkanut erittäin paljon mielipiteitä jakanut ohjelma nähdään myös uudelleen, sillä tekeillä on toinen tuotankokausi, johon haetaan parhaillaan uusia hottiksia. Sarja seuraa ”hottiksia”, jotka yrittävät löytää rakkauden ja arvoistansa seuraa, sillä tähän mennessä kukaan ei ole vain ollut tarpeeksi täydellinen/komea/kaunis/hoikka/sporttinen/esittelykelpoinen heille. Omasta mielestään he ovat Suomen kuohukermaa eikä heistä voi vain löytää mitään vikaa. Sarjan katsomiseen tarvitaan rutkasti huumorintajua, mutta hei, ehkä ne vatsalihakset treenautuvat nauramisesta!

Ummikot ulkomailla

Sara Sieppi lähettää joukon suomalaisia ulkomaille ensimmäistä kertaa. Nämä henkilöt eivät siis ole koskaan astuneet Suomen rajojen ylitse (yksi henkilö oli tosin käynyt Ruotsin satamassa), joten heille tämä on aikamoinen seikkailu! Sara antaa heille lisäksi tehtäviä, jotka heidän tulee suorittaa matkansa aikana. Näiden avulla ummikot avartavat maailmankuvaansa ja saavat lisää rohkeutta lähteä ulkomaille kenties uudelleen. Sarjassa nähdään kerrankin aitoja oikeita suomalaisia, mutta välillä hymynkare saattaa livahtaa suupielestäsi. Veeer ai kän vaind…?

Äidin ja isän autokoulu

Oletko saanut itse korttisi äitisi tai isäsi opettamana? Mieti, jos tämä koko matka ensimmäisestä ajotunnista aina inssiin asti kuvattaisiin ja näytettäisiin koko Suomen kansalle? Siinäpä ohjelman idea oikeastaan jo tulikin. Kyytiin hyppää myös jo 25 000 ajokoetta valvonut Jorkka Terkko, joten pysyvätkö hermot hallinnassa? Miten sujuu vanhemman ja perillisen yhteistyö kameroiden edessä? Säilyvätkö kaikki hengissä? Ota selvää!

Amerikan unelmavävy

Sarjassa seurataan Jesseä, Tomia ja Erickiä, jotka ovat amerikansuomalaisia ja etsivät Suomesta elämänsä naista. Anne Kukkohovin juontamassa sarjassa nämä kolme poikamiestä valitsevat ensin seitsemän tyttöystäväehdokasta ystäviensä ja sukulaistensa avustamina, jonka jälkeen he tapaavat tytöt Suomessa. Suomessa vietetyn ajan jälkeen he valitsevat kukin mukaansa kaksi tyttöä Yhdysvaltoihin tutustumaan vuorostaan heidän elämäänsä. Finaalissa tehdään lopullinen valinta. Tämä on ikuinen kysymys tosi-tv:n saralla: voiko rakkaus löytyä TV-ohjelmasta?

Akin ja Ritan rakkausdieetit

Kyllä, jälleen uusi painonpudotusohjelma. Mutta tällä kertaa puikoissa ei olekaan Jutta Gustafsberg, vaan Rita Niemi ja Aki Manninen, jotka ovat tulleet tutuiksi Viettelysten saari -tosi-tv-ohjelmasta sekä varsinkin Rita kilpaurheilu-urastaan. He valitsivat ohjelmaansa pareja, jotka tarvitsevat kipeästi apua painonpudotuksessa, jotta heidän parisuhteensakin saisi takaisin sen alkuaikojen kipinän. Palkintoina on sporttisia lomamatkoja sen mukaan, kuinka paljon parit saavat yhteensä pudotettua painoa. Saavatko Rita ja Aki nämä parit takaisin rakkauden ja terveen elämän tielle seitsemässä viikossa? Pysyvätkö kaikki parit yhdessä vai tuleeko joillekin jopa ero?

Onko joku näistä ohjelmista jo suosikkisi? Tässäpä katsottavaa arki-iltoihin!

 

 

Teksti: Sketsi.net
Kuva: www.livtv.fi