Uusi keksintö parantaa liikenneturvallisuutta – Tiekamera ja näyttö rekkoihin

Tsekkiläinen Denik Aha! -viihdesivusto latasi nettiin videon pätkän tien päältä. Videolla nähdään hieno uusi keksintö, joka helpottaa rekan ohittamista ja parantaa liikenneturvallisuutta. Rekan perään on asennettu suuri näyttöruutu, josta takana ajava näkee rekankuljettajan näkökentän. Näin hän pystyy arvioimaan ohituksen turvallisuutta paljon pidemmälle. Keksintö toimii myös pimeässä, sillä kuvalähteenä toimii pimeässäkin kuvaava night vision tiekamera. Kamera myös erottaa ihmissilmää paremmin muun muassa tielle pyrkivät eläimet ja muut vaaratilanteet varsinkin pimeässä.
Näytöstä ei ole hyötyä pelkästään ohitustilanteissa, vaan se antaa turvaa takana ajaville koko ajan. Näytöstä kuljettajat voi seurata liikennettä paljon pidemmälle eteenpäin ja osaavat näin varautua paremmin edessä oleviin tapahtumiin. Esimerkiksi onnettomuuksissa vältytään vaarallisilta äkkijarrutuksilta, kun myös rekan takana ajavat näkevät jo aikaisin edessä olevan ongelman. Tämä keksintö parantaa liikenneturvallisuutta ja yleistyessään voi pelastaa monilta onnettomuuksilta tulevaisuudessa.
Katso video rekkaan asennetusta uudesta keksinnöstä:
Tämä keksintö helpottaa rekan ohittamista
Julkaissut ensimmäisenä facebook kanava: Deník Aha!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tästä syystä suomalaismiehen henkselit olivat kaikista vahvimmat
- Mies ottaa lopputilin ja saa viimeisen palkkansa todella pirullisella tavalla
- Feissarimokat: Lahjavero pilaa perheemme ruokaostosten teon – hassu avautuminen
- Feissarimokat: ”Vaikuttaa epäilyttävältä, koska teinillä oli torstaina paljon rahaa…”
- Mies hoksaa, että hänen poikansa on myös hänen setänsä – lue kuinka tämä on mahdollista
- Feissarimokat: tällä tavalla auton tankkaaminen voi kestää jopa 45 minuuttia
- Makuuhuoneesta löytyi postimies ja sehän naurattaa aviomiestä
- Mies saa muistutuksen siitä, kuinka tärkeää on muistaa kalenterin kaikki erikoispäivät
- Feissarimokat: Huijariostaja, kun halusi maksaa etukäteen – harvemmin valitetaan tällaisesta
- Tästä iljettävästä syystä lasten leikkeihin pitää osallistua
- Tästä iljettävästä syystä lasten leikkeihin pitää osallistua
- Tämä vanha rouva osasi kiertää pankin säännöt – huijasi virkailijaa
- Feissarimokat: Pihi ystävä huomautti Kirsiä liian tiheistä vessakäynneistä
- Feissarimokat: Huijariostaja, kun halusi maksaa etukäteen – harvemmin valitetaan tällaisesta
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: ”Miten häät estetään?” – anopilla on ikäviä suunnitelmia
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Makuuhuoneesta löytyi postimies ja sehän naurattaa aviomiestä