Jos olet itse sellainen, että saavut tapaamisiin aina kellontarkasti tai et ainakaan koskaan myöhässä, et taida pitää myöhästelijöistä.

Jotta voitaisiin ymmärtää paremmin myöhästelijöitä, on sitä varten tehty tutkimus. Se antoi hyviä vastauksia siitä, miksi jotkut tuntuvat tulevan paikalle aina myöhässä, vaikka on sovittu aika, milloin paikalle saavutaan.

Kyseessä on persoonallisuuden piirre. Ihmiset voidaan jakaa kahteen kategoriaan, jossa toisessa ovat he, jotka ovat ilmeisesti hyvin tietoisia kellonajoista. Toisessa kategoriassa ovat taas he, jotka eivät pidä rutiineista, joten kellonajatkaan eivät heitä kiinnosta. Tuohan kuulostaa ihan selkeältä.

Tutkimuksessa tutkittiin asiaa vähän tarkemminkin. Tutkimuksessa mukana olleet pääsivät tekemään erilaisia aikaan liittyviä tehtäviä. Myöhästelijät tosin menettivät niitä tehdessä ajantajun. Se taisikin olla vastaus siihen, että miksi jotkut myöhästelevät. He menettävät ajantajun eivätkä ymmärrä, että pitäisi jo kiirehtiä sovittuun tapaamiseen.

Lähde: Twisted Sifter