Toisen tyhmyys voi naurattaa muita. Näin on käynyt monille, joista he ovat kehdanneet kertoa myös muille.

Tässä alla on parhaimmat palat tyhmistä ja naurettavista ajatuksista, tapahtumista ja teoista, joita joillekin on sattunut.

1. Joku oli laittanut koulun portaiden yhteyteen ilmoituksen, jossa luki ohje: ”Pysy oikealla, kun menet portaita ylös ja vasemmalla, kun menet portaita alas. Tällä tavalla emme törmäile toisiin portaissa.” Tuolla tavalla törmäilyä taitaa juuri sattuakin, koska kaikkihan menevät silloin samaa puolta portaikossa?

2. ”Tyttöystäväni itki, koska hän luuli saavansa itselle oikeasti oikean koalan, koska auttoi hädässä olevia koalaparkoja adoptoimalla niistä yhden 70 dollarilla.”

3. ”Luulin, kun sain ensimmäiset kuukautiset, että vuoto kestää koko loppuiän. Kun vuoto loppui, luulin että olin tullut raskaaksi koiran toimesta, kun olin hoitanut naapurin koiraa. Luulin jonkin aikaa kantavani sisälläni ihmisen ja koiran välimuotoa.”

4. Joku pelkäsi, että vuosi loppuu joskus perjantai 13. päivään eli huonosti. Onneksi joku osasi kertoa hänelle, että se on mahdotonta, koska joulukuussakin on enemmän kuin 13 päivää.

5. Eräs rouva oli saapunut eläinlääkäriin, mutta oli unohtanut koiransa kotiin.

Osaavatkohan nämä ihmiset edes sanoa, että mitä on kaksi plus kaksi?

Lähde: The Poke