Pekka oli markkinoilla myymässä perunoita, kun häneltä äkkiä pääsi valtava pieru.

Kaikki markkinoilla olijat räjähtivät nauramaan. Pekka palasi kotiin häpeissään. Häntä hävetti niin kauheasti, että hän lähti kotikaupungistaan ja kierteli ympäri maailmaa vuosikaudet.

Hän uskaltautui viimein palaamaan kotikaupunkiinsa luulleen häpeällisen tapahtuman jo unohtuneen. Kotikaupunki oli muuttunut.

Taloja oli purettu ja uusia oli rakennettu. Markkina-aluekin oli aivan erinäköinen. Sen reunaan oli ilmestynyt uusi rakennus. Pekka rohkaisi itsensä ja kysyi eräältä mieheltä:

– Milloin tuo talo on rakennettu?

– On siitä jo aikaa. Se rakennettiin kuusi vuotta, kaksi kuukautta ja kahdeksan päivää sen jälkeen, kun Pekka pieraisi markkinoilla.