Monilla alkoi pitkä ja ansaittu kesäloma Juhannuspyhistä, minkä lisäksi heinäkuu tunnetaan yleisesti kuukautena, jolloin koko Suomi lomailee. Mutta kuten aina, kaikki huvi loppuu aikanaan. Lue alta, kuinka paluu arkeen ja töihin sujuu sutjakammin, ja kuinka pääset takaisin arjen rytmiin.

Töiden priorisointi

Jos se on sinun töissäsi vain mahdollista, ajoita tärkeimmät työsi siihen kohtaan päivää, jolloin olet kaikista tuotteliain. Jos olet aamuihminen, priorisoi tärkeimmät asiat aamulle ja aamupäivälle ennen lounasta.

Lounaan jälkeen saattaa iskeä iltapäiväväsymys, jolloin keskittymisesi saattaa herpaantua. Jos taas olet aamuisin kuin elävä kuollut, kannattaa jättää tärkeimmät työt esimerkiksi iltapäivään tai työskennellä jopa vasta iltaisin, jos se on mahdollista. Kaikilla on omat päivärytminsä, eivätkä kaikki voi olla yhtä tehokkaita samaan aikaan.

Kannattaa myös harkita, kuinka moneen kokoukseen tai tapaamiseen kannattaa osallistua yhden työpäivän aikana. Varsinkin, jos asia ei suoranaisesti kosketa sinua, voit kysyä esimieheltäsi, onko jokaiseen kokoukseen osallistuminen välttämätöntä kannaltasi.

Myös kokouksen idea kannattaa selvittää, sillä kokouksissa pitäisi lähinnä tehdä päätöksiä ja sopia asioista, eikä niitä kannata pitää pelkästään tiedonkulkua varten – tämä säästää aikaa ja tekee työpäivistä tehokkaampia.

Jos lomanjälkeinen masennus tai väsymys iskee, ei kannata lähettää tärkeitä sähköposteja tai tehdä tärkeitä puheluita. Asioiden korjaaminen jälkikäteen vie aikaa, eikä kukaan halua olla tunteidesi vuoristoradassa kyydissä työpaikalla. Jätä siis puhelimesi hetkeksi rauhaan ja pidä vaikka pidempi lounastunti ajatuksiesi järjestelemiseen.

Mieti, mikä on sinulle tärkeää

Vaikket olisi yrittäjä, mieti töitäsi, niin kuin olisit oma pomosi, ja mihin suuntaan voisit keskittää tarmosi, ja miten voisit parhaiten edetä urallasi. Pidä selkeästi mielessäsi, mistä töistä sinulle maksetaan, jottet haali lisäduunia oman jaksamisesi kustannuksella.

Pidä myös hyvät välit työkavereihisi, myös niihin joiden kanssa et ehkä vapaa-ajalla viettäisi aikaa, sillä hyvä työilmapiiri on erityisen tärkeää varsinkin silloin, kun paluu arkeen koittaa lomien ja vapaiden jälkeen.

Varsinkin loman jälkeen, kun sinulla on ollut aikaa miettiä asioita selkeämmin, kannattaa muistuttaa itseään uudelleen siitä, mikä sinulle on tärkeää töissäsi. Miksi olet täällä töissä? Jos saisit valita, tulisitko tänne töihin uudelleen? Suosittelisitko työpaikkaasi kaverillesi?

Jos vastaukset alkavat häilyä, on tarpeen miettiä, pitäisikö sinun vaihtaa kenties työpaikkaa tai kysyä esimieheltäsi uusia työtehtäviä työkokemuksesi kartuttamiseksi.

Muista vapaa-aika ja hyvinvointi

Vaikka työ ja vapaa-aika on hyvä erottaa toisistaan, niiden kannattaisi olla yhdessä sovussa elämänrytmisi kanssa. Jos yksinkertaisesti et vain pysty tekemään yötöitä, koska se sekoittaa unirytmisi ja henkisen hyvinvointisi, työpaikan vaihtaminen saattaa olla fiksua, jos työvuoroja ei voi muuten järjestää uusiksi.

Niin henkinen kuin fyysinenkin hyvinvointisi on avainasemassa, jotta viihtyisit myös töissäsi. Varsinkin toimistotyöläisten kannattaa vihdoinkin raahata itsensä lenkille, salille tai vaikka joogaamaan, jotta kroppa pysyisi kuosissa kaiken sen istumisen keskellä. Harrastukset ylipäätään ovat niitä asioita, jotka saavat sinut unohtamaan työstressin ja vain nauttimaan tekemisestä.

Paluu työarkeen sujuu helpommin myös siten, että osaat olla itsellesi armollinen. Ymmärrät sen, ettei kukaan voi loman jälkeen päästä tunnissa työmoodiin, ja annat itsellesi hitaan startin anteeksi. Kohta on kuitenkin uusi hieno vuosi, ja voit ainakin yrittää saavuttaa kaikki ne lupaukset, joita mielessäsi saatat jo pyöritellä. Tsemppiä lomilta paluuseen!

 

 

Lähde.