Britannian Xfactor-kisassa huikeasta kakkoseksi tiensä raivannut Saara Aalto on vielä kaikkien huulilla koti-Suomessa. Britannissa kisa oli äärimmäisen jännä ja kovatasoinen joten Saaran menestystä voidaan pitää todellisena supersuorituksena.

Kykykilpailut eivät ole kuitenkaan maailmasta likimainkaan loppu, sillä eri formaateilla ja eri maista etsitään jatkuvasti uusia kykyjä. Toinen, Suomessakin varsin tuttu formaatti, on tietysti Talent. Kyseisessä ohjelmassa ei etsitä pelkkiä laulajia, sillä vastikään päättyneessä Suomen Talentissa voiton korjasi lahjakkuus, jonka osaamisalueeseen kuuluivat erityisesti kainalopierut.

Talent-formaatti pyörii Suomen lisäksi kymmenissä muissa maissa. Uusin somekohun aikaansaanut lahjakkuus löytyy eksoottisesta Mongoliasta, jonka Talentissa vastikään esiintyi paikallinen nuori mies, jonka tulkinta tuskin jättää ketään kylmäksi. Mies vetää countrya kuin vanha tekijä ja saa myös tuomariston haukkomaan henkeään. Esitys on jopa niin täydellisen oloinen että niin paikalla olijat kuin videon katsojatkin ensisilmäyksellä tulevat helposti ajatelleeksi, onko kaverin talent todella laulaminen vai tuleeko koko esitys playbackina eli nauhalta.

Videon seuraamista helpottaa englanninkielinen tekstitys siltä varalta että mongolian kielen opinnot ovat vielä vaiheessa. Laulajan kielivalinta on kuitenkin englanti ja tämä esitys todellakin saa karaistuneemmankin katsojan herkistymään. Katso video ja nauti!